perjantai 14. joulukuuta 2012

Ecojoulu: paketit, joissa on sanomaa, Savon sanomaa.

Tai miksei Helsingin tai Kainuunkin.. =D Olen tehnyt itselleni lupauksen astua askel askeleelta lähemmäksi vihreää elämäntapaa ja olkoon joulu niistä seuraava. Sen sijaan, että ostaisin kotiin lisää paperia, kierrätän vanhoja sanomalehtiä paketointiin. 

Surffailessani netissä löytyi monta ihanaa ajatusta, tässä olisi ne kaikki kerätty yhteen. 




Kuvat olen tallentanut ensiksi Pinterestiin, jota kautta löytyy myös lähteet. 

Oikein ihanaa Joulun odotusta kaikille. Enää kymmenen päivää, kun pukki tulee <3 p="p">

- Jaana


lauantai 24. marraskuuta 2012

Olutmaistajaiset

Tällä kertaa onkin jotain aivan muuta juhlien järjestyslistalla kuin tavallisesti. Tänään muru viettää Novemberfestiä eli omien ystävien kanssa omaa "octoberfestiä". Minulle tuli kunnia viedä perinteinen oluen juhla uudelle aikakaudelle ruokatarjoiluilla. Suorituspaineet ovat kovat, saa nähdä miten selvitään. Mutta tässä aluksi vähän insipiraatiota oluen maisteluihin. Lähi päivinä Koti Kuopiossa -blogin puolella nähtävissä sitten, miten kävi!

Nyt, oikein ihanaa joulun aikaa kaikille! Pääni on tulvillaan jouluideoita, samoin koneen muisti, jospa lähiaikoina sitten niitä viimein ilmoille!

- Jaana



Menuideoita voi varastaa vaikka panimoravintoloilta, kuten Dogfish head Breweryltä tai Birrifio Lambraten seisovasta pöydästä

Dogfish head menu

Great Beginnings

Dog Pile $10
Artichoke-spinach dip and melted mozzarella cheese covering pita wedges with diced tomatoes and green onions - great for sharing!

Woodgrilled Wings $8
Choose Palo Santo Marron BBQ sauce or apple cider hot sauce. Served with bleu cheese dressing, carrots and celery

Off-centered Hummus Platter $8
Roasted garlic hummus served with pita chips, woodgrilled baguette, celery and carrots

Antelope Sliders $11
Three woodgrilled sliders with truffle aioli and caramelized onions

Fried Pickles $6
Beer battered pickle spears and 60 Minute IPA truffle mustard

Burgers & Sandwiches
 The Dogfish Burger Experience
Our tasty burgers come from cattle fed the world's finest brewing barley (from our brewery just up the road in Milton, DE)! All of our burgers are served with a pickle, red onion, lettuce, tomato and fresh cut fries on a kaiser roll

The Indulgence Burger $10
Piled high with a beer battered onion ring, melted cheddar, and house made bacon. Consider yourself challenged.

Or Build Your Own Burger!

$8 Beef

$7 Turkey, veggie, or chicken breast

$1 cheddar, American cheese, crumbled blue cheese, goat cheese spread, caramelized onions, mushrooms, sharp white cheddar, house made bacon, avocado

Slow Roasted Roast Beef Sandwich $9
Slow roasted top round on ciabatta bread with cheddar cheese, goat cheese spread, red onion, lettuce, and tomato

Woodgrilled Portobello $8
Woodgrilled marinated mushroom and tomato on ciabatta bread with goat cheese spread, caramelized onions, watercress

Pulled Pork $9
Spicy NC style slow roasted pork with bacon mayo on a kaiser roll

Delectable Desserts

White Chocolate Chicory Stout Bread Pudding

Drowning in a Brown Honey Rum Chocolate Sauce- yes, we did make a dessert with beer and rum $8

Chicory Stout Bacon Chocolate Cheesecake

A dense chocolate wonder. Beer, bacon, and chocolate may sound strange together, but you gotta try it! $8

Warm Brownie Raison D’Etre Sundae

A scoop of Raison D’Etre ice cream, homemade brownie, and Brown Honey Rum caramel sauce $7

Cookies and Milk

Triple chocolate cookies with Palo Santo Marron whipped cream $6

Alkuperäinen suunnitelma oli toteuttaa Chicory Stout Bacon Chocolate Cheesecake, johon lähimmäksi löytynyt ohje voisi olla tämä. Tosin miinus pekoniviipaleet. 

Olut-suklaakakku

Käytä tummaa olutta taikinassa ja korosta makua vielä lopuksi kostuttamalla kakku oluella.

Määrä:8-10 annosta
Ainekset
0,33 l suklaaolutta tai jotain muuta tummaa olutta esim. stout tai portteri tyyppistä
200 g voita
100 g tummaa suklaata
2 dl tummaa muscovadosokeria
2 dl tavallista sokeria
1 ½ dl maitorahkaa
2 munaa
pari tippaa vaniljaesanssia tai yhden vaniljatangon siemenet
4 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa

Valmistusohjeet
Sulata voi ja lisää 2 1/2 dl olutta, suklaa ja sokerit. Sekoita kunnes ainekset ovat sulaneet sileäksi seokseksi. 

Jäähdytä seosta vähän. Vatkaa käsin keskenään maitorahka, munat ja vanilja. Vispaa, kunnes seos on tasaista. Yhdistä seokset.

Sekoita keskenään vehnäjauhot ja sooda ja lisää ne taikinaan. Sekoita taikinaa, kunnes se on sileää ja kaikki ainekset ovat hyvin sekoittuneet. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjakakkuvuokaan.

Paista 180-asteisessa uunissa noin 35–45 minuuttia. Varo
paistamasta kakkua liian kuivaksi, se on herkullisinta hieman kosteana. Kokeile kakun pintaa sormella noin 35 minuutin kohdalla, jos se hyllyy vähän, niin sitten se on valmis, jos taas enemmän, niin jatka paistamista vielä hetken. Anna kakun jäähtyä hieman huoneenlämmössä
ja kostuta kakku lopulla oluella. Anna kakun jäähtyä huoneenlämmössä useita tunteja ennen tarjoilua.




Kuvat ovat seuraavista lähteistä


http://blog.hwtm.com/2012/11/rustic-wheat-beer-bash/
http://blog.hwtm.com/2012/05/plaid-flannel-beer-tasting-party-beards-on-sticks/
http://blog.hwtm.com/2012/08/playful-beer-bra-bachelorette-party/
http://blog.hwtm.com/2011/05/for-the-guys-a-pub-worthy-brew-bash/
http://blog.hwtm.com/2011/05/jw-beer-tasting-party/
http://blog.hwtm.com/2011/03/st-patricks-day-beer-tasting-happy-hour/
http://www.thegroomslist.com/blog/entry/5_creative_homebrew_wedding_beer_labels
http://www.lily.fi/juttu/oluen-kanssa
http://blog.homes.com/2012/09/great-idea-for-a-homegating-party-a-beer-food-sampling-bar/
http://saucypants.com/blog/2012/09/18/30th-birthday-beer-tasting-thirsty-for-30/
http://www.whisperwoodcottage.com/2010/10/another-mini-halloween-tombstone.html
http://sasankaksio.blogspot.fi/
http://www.w-weddingflowers.com/black-and-white-wedding-flower-centerpieces-new-york/
http://pinterest.com/marisagt/lys/
http://divinepartyconcepts.com/2012/09/05/black-and-white-beer-tasting-party/
http://letspartymagazine.com/uncategorized/beer-tasting-3/


perjantai 14. syyskuuta 2012

Rapujuhla-aatoksia

Taas se on mielessä. Rapujuhlat nimittäin. Olen odottanut niin kovasti, että pääsisi taas herkuttelemaan/kokeilemaan onneansa rapujen aukaisussa. Kenties jo viikonlopun aikana tällainen saattaisi olla tiedossa. Alustavan suunnitelman mukaan en osta montaa kiloa rapuja, vaan alkupaloiksi tulisi rapuja ja sen jälkeen tulisi merenelävähenkistä ruokaa.. 

Vähän aikaa sitten katsoin Anthony Bourdain matkan New Orleansiin, jossa hän tutustui Cajun -keittiöön. Siinä kuvattiin, kuinka ravut keitettiin tosi isossa padassa maissien ja makkaroiden kanssa ja sitten kaadettiin pöydälle, joka oli vuorattu sanomalehtipaperilla. Aivan ihana! Niin yksinkertaista, niin helppoa ja niin herkullisen näköistä. Valitettavasti tätä nyt en pääse toteuttamana, koska piheyksissäni en tosiaan raaski ostaa niin paljoa rapuja, mutta ehkä joskus... 

Mutta nyt vähän inspiraatiota muidenkin rapujuhliin, olkaas hyvät, pitkästä aikaa!

- Jaana









Lähteet
http://livethemma.ikea.se/inspiration/enkel-och-lyxig-nyarsbuffe
http://www.foodwoolf.com/2009/07/maryland-crab-soup-recipe.html
http://www.potterybarn.com/design-studio/articles/how_to_throw_a_crab_feast_by_crab_feast-c.html
http://www.aaniala.info/?cat=4&paged=4
http://www.ruokamessut.fi/2007/kattauskisa.asp
http://livethemma.ikea.se/inspiration?filters=ss_role%3Aikea%20tid%3A64&solrsort=created%20desc
http://www.visualphotos.com/image/1x8730944/crawfish_and_crabs_on_newspaper
http://www.labucketbrigade.org/article.php?id=441
http://joshwoodwardphotography.wordpress.com/2010/09/17/scenes-from-the-summer/
http://davidandmarta.blogspot.fi/2011_05_01_archive.html




tiistai 11. lokakuuta 2011

Musta Halloween

Lähestyvän Halloweenin kunniaksi vielä muutama lisäidea, tässä olisi halloween kattaukseen mustia ideoita! Mielestäni aivan loistava tuo luurankokäsi, joka pitelee ruokalistaa... Ihanan karmiva!


Aikaisemmin antamani listan jatkoksi muutama osoite lisää, mistä menneitä ja tulevia kuvia on lainailtu

www.etsy.com

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Halloween: Tarjoilija, keitossani on...

Hahaa! Nyt on Tiimarissa käyty ja pussillinen hämähäkkejä ostettu muun muassa kukkakimppuun, mutta mihinkä kaikkille niitä voisi myös laittaa? Aika (edelleen) ihanan karmasevia ideoita. Mielenkiintoisin taitaa olla tuo kananmuna, johon on ilmeisesti mustista oliiveista ehty hämähäkki. Mielenkiintoinen ajatus.

Mahtavin, suuruudenhulluisin idea taitaa olla to iso kerroskakku, jonka päällä lepää valtava hämähäkki. Upea täytyy sanoa, mutta ei taida tällaiseen pienimuotoiseen halloween juhlaan oikein istua... sen sijaan nuo hämähäkit kiipeilemässä muffinseilla ja kekseillä on ihan toteuttamiskelpoinen idea!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Halloween: Hämä-hämä-häkki

Hämähäkit kuuluvat klassiseen halloweenin viettoon siinä missä kurpitsat ja kummituksetkin. Pitäisi käydä kuikkaamassa Tiimarista tai Maxi-Makasiinin leluosastolta, löytyisikö sieltä pussillinen hämähäkkejä, on niin karmasevan hienoja ideoita alla. Erityisesti kaunis kukkakimppu, joka kuhisee hämähäkkejä. Tai hedelmävati. Mahtavia!


Ja kun puhutaan näistä hämähäkeistä... En voi olla mainostamatta Rintelän Ruusan "ötökkätauluja", jotka sopivat tyyliin täydellisesti!

Ihanan kauhistuttavaa tiistaita kaikille!

- Jaana

maanantai 3. lokakuuta 2011

Halloween: Ojenna auttava kätesi

Olen aina innoissani on lokakun alku koittaa. Kaikki suosikkijuhlani ovat ihan lähettyvillä silloin: syntymäpäiväni 25. päivä lokakuuta, Halloween 31. lokakuuta ja jouluunkin on enää vain pari kuukautta! Monena vuonna olenkin yhdistänyt syntymäpäiväni ja Halloweenin ja niin aion tehdä tänäkin vuonna. Tässä vuodessa on vain se poikkeus, että marraskuun alusta minä tulen vaihtamaan vielä paikkakuntaakin, joten jonkinmoiset lähtiäisjuhlatkin pitäisi järjestää. Ajattelin siis pitää oikein komeat Halloween -juhlat.

Tavoilleni uskollisena olen taas surffaillut pitkin nettiä etsiessäni inspiraatiota, toivottavsti tästä on apua muillekin Halloweenin suunnittelijoille!


Ihanan karmaisevaa Halloweenin odotusta kaikille!

- Jaana

Ja jotta pysytään netiketin mukaisessa touhussa, alla on linkit kaikkiin tuleviin kuviin, joilta olen näitä lainaillut!

http://365.mlee.ca/tag/toronto-zombie-walk/

lauantai 7. toukokuuta 2011

Inspiraation Lähteillä: Hanami

Japanilaisessa kulttuurissa osataan mielestäni nauttia elämän pienistä asioista ja arjen kauneudesta. Olen huomaamattani alkanut nauttia samoista asioista. Keväisin, yleensä maalis- ja toukokuun välissä, vietetään hanamia, jolloin ihmiset kokoontuvat viettämään esimerkiksi ruokataukojansa kirsikkapuiden alle, vastaanottamaan kevättä ja ihastelemaan kirsikan kukan kauneudesta.

Nyt minä kutsun Teidät kaikki viettämään myös hanamia. Kirsikka ei vielä meilä kuki, mutta eiköhän me keinot keksitä =D

Kutsuja

Ruoka

Juhlateemat

Sisustus
 

Meikki ja pukeutuminen

Kirsikkapuita

Kevät ja Kesän tulo, mikä ihana syy juhlia. Nautitaan mekin kun näemme koivun silmujen tulevan esiin!

- Jaana


lauantai 30. huhtikuuta 2011

Inspiraation Lähteillä: Vappu Picnic

Toivottavasti jokainen pääsi nauttimaan eilisistä kuninkaallisista häistä omalla tavallaan! Brittihäät on nyt juhlittu ja uudet juhlat siintää silmissä.

Mielessäni kutkuttaa ajatus vappu picnicistä, jos vain säät sallii. Uskaltaisikohan tehdä salaattia, ehtiikö se vettyä ja nahistua ennen kuin pääsee perille? Tais jos tekisi ruokaisan salaatin, ei tuoresalaattia. Ehtiikö kermaviili- tai majoneesipohjainen salaatti pilaantua ennen syöntihetkeä? Ilmassa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, joten asiaa pitää hauduttaa vielä tämä päivän ajan. Tässä olisi kuitenkin inspiraation lähteeksi muutamia ajatuksia!

Oikein ihanaa Vappua Kaikille!

- Jaana

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Inspiraation Lähteillä: British Photo Booth

Kaikesta mitä olen nähnyt, olen jättänyt parhaimman viimeiseksi. Suosikkihääblogini, Rock My Wedding, tarjoisi tämän aivan ihanan brittiteemaisen häätapahtuman, jossa oli rakennettu "photobooth" eli valokuvauskoppi. Vähän extraa, kylttejä, joissa on jotenin asiaan kuuluvia sloganeita ja muutama simppeli rekvisiitta. Täytyy sanoa, että tämän on ehdottomasti mahtavin, mitä olen nähnyt!


Oikein ihanaa kuninkaallista hääpäivää kaikille!

Cheers, Jaana

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...