Kohtalo on sinetöity

"Kello 2.00 vesi oli enää vain kolmisen metriä kävelykannen alapuolella. Titanicin rikkain matkustaja John Jacob Astor IV auttoi raskaana olevan vaimonsa viimeiseen pelastusveneeseen ja jäi itse odottamaan kuolemaa. Hänen pahoin vaurioitunut ruumiinsa löydettiin myöhemmin merestä. Laivan orkesterinjohtaja Wallace Henry Hartley valitsi viimeiseksi soitettavaksi kappaleeksi legendan mukaan virren "Nearer my God to Thee" (Sua kohti, Herrani), jonka hän omien sanojensa mukaan olisi halunnut soitettavan omissa hautajaisissaan. Virsi tunnetaan nykyään myös nimellä "Titanic-hymni". Titanicista pelastuneet ovat kuitenkin sanoneet, että sen jälkeen orkesteri soitti svengaavaa rab-musiikkia. Vihoviimeisen kappaleen sanottiin olevan "Autumn". Asiantuntijat kiistelevät vieläkin, oliko kappale "Autumn" vai "Song from Autumn", vai sittenkin "Sua kohti, Herrani".

Pelastuslauttojen vesillelasku tuotti paljon ongelmia. Lautta B putosi väärin päin venekannelle, kun sitä yritettiin ottaa alas perämiesten hyttien katolta. Laivan uppoavassa keulassa sijaitsevaa lautta A:ta ei onnistuttu puolestaan täyttämään, sillä vesi pyyhkäisi sen puolityhjänä irti laivasta. Vene kaatui ja siinä olleet ihmiset putosivat mereen, mutta monet onnistuivat kapuamaan turvaan ympärikääntyneen veneen pohjan päälle.

Kun viimeiset pelastusveneet oli laskettu vesille, oli laivalla vielä yli 1 500 matkustajaa, joilla ei ollut mitään toivoa pelastumisesta. Tunnelma laivalla oli jonkin aikaa varsin rauhallinen, kun sadat ihmiset eivät enää yrittäneet tungeksia pelastusveneisiin. Jotkut palasivat takaisin hytteihinsä odottamaan kuolemaa." Heidän joukossaan muun muassa Ida ja Isidor Strauss, aviopari 41 vuoden ajan.

"Kello 2.10 laivan perä oli noussut ilmaan merestä paljastaen laivan potkurit. Laiva kuitenkin kallistui yhä enemmän ja kello 02.17 veden tulviessa venekannelle etummaisen savupiipun kiinnikkeet eivät enää kestäneet painoa, vaan mielettömän suuri rakennelma kaatui ja surmasi veteen osuessaan kymmeniä ihmisiä. Laivalla alkoi taas syntyä paniikki, kun ihmiset pakenivat nousevaa vettä laivan peräosaan. Jotkut hyppäsivät hyiseen veteen pelastumisen toivossa.

Konemiehistö oli saanut pidettyä laivan valot päällä näihin hetkiin asti, mutta lopulta heidän ponnistelunsa eivät enää riittäneet: valot välkkyivät hetken ja sammuivat sitten kokonaan.

Titanicin perä kohosi koko ajan ylemmäs meren pinnasta ja lopulta sen runkorakenteet eivät enää kestäneet valtavaa painoa; laiva katkesi keskeltä kahtia ja sen perä putosi takaisin lähes normaaliin asentoon, jolloin jäljelle jääneet savupiiput kaatuivat mereen. Vedellä täyttynyt etuosa alkoi vajota nopeasti pohjaa kohti. Se veti perässään siinä vielä kiinni ollutta, ihmisiä täynnä olevaa takaosaa.

Pian peräosa oli noussut lähes kohtisuoraan taivasta kohti ja jotkut sinne kerääntyneistä ihmisistä alkoivat hyppiä ja putoilla mereen. Uppoava etuosa irtosi viimein muusta laivasta ja irti päässyt perä kohosi hieman korkeammalle merestä. Hiljalleen peräosa kuitenkin vajosi uudelleen vieden mukanaan satoja matkustajia. Laiva oli painunut kokonaan pinnan alle noin klo 02.20 mennessä. Veden varaan joutuneet sadat ihmiset jäivät huutamaan pelastusveneitä apuun. Vain yksi laivan kahdestakymmenestä pelastusveneestä palasi, ja sekin onnistui pelastamaan vain neljä ihmistä. Muut pelastusveneet eivät uskaltaneet palata uppoamispaikalle, koska pelkäsivät laivan uppoamisen aiheuttaman pyörteen imaisevan heidät mukanaan tai veneisiin pyrkivien ihmisten kaatavan veneet.

Pelastusliivejä riitti kaikille, mutta ne eivät suojanneet kylmältä vedeltä. Huhtikuisen Atlantin vesi oli jäätävää ja muutamassa minuutissa kylmä kangisti ihmiset. Puolessa tunnissa lähes kaikki veden varaan joutuneet olivat paleltuneet kuoliaaksi."

"Laivan suunnittelija Thomas Andrews upposi päällikkö Smithin tapaan laivan mukana, yrittämättä lainkaan pelastautua. J. Bruce Ismay sen sijaan nousi yhteen neljästä pelastuslautasta, joita pyrittiin kiireesti täyttämään laivan upotessa yhä syvemmälle hyiseen veteen. Ismay oli yksi niistä harvoista miehistä, jotka pelastuivat Titanicilta. Onnettomuuden jälkeen erityisesti William Randolph Hearstin omistamat lehdet mustamaalasivat Ismayta tekemällä hänestä pilasarjakuvia. Samalla lehdet ylistivät niitä miehiä, jotka "kuolivat kunniakkaasti" laivan upotessa. Ismayn kunniaa ei pelastanut edes se, että tutkijalautakunta totesi hänen auttaneen ensin matkustajat lautalle ja vasta sen jälkeen nousseen sille itse."

Olen miettinyt jo jonkin aikaa tätä aluksesta hyppäämistapausta. Samaa ihmiset tekivät muun muassa WTC -iskuissa. Muistaakseni Fredrick Fleet kuvaili mereen joutumista sanoilla "kuin tuhat veitseniskua". Jäinen vesi kangisti matkustajat nopeasti. Samoin Kajaanissa tapahtuneessa tulipalossa ihmiset hyppäsivät alas parvekkeiltaan pakoon tulipaloa. Onneksi kerrostalossa ei ollut kuin kaksi kerrosta. Minkälainen paniikki voi ihmisillä olla, kun he uskovat, että on turvallisempaa hypätä jäiseen mereen. En voi sanoa muuta kuin kauhetaa.

Samoin Titanicin kohtalo on kiehtonut paljon. Vuosikymmenien ajan ihmisillä oli ajatus, että Titanic olisi uponnut kokonaisena. Kun Robert Ballard lopulta löysi Titanicin vuonna 1985, paljastui, ettei Titanic vain uponnut, vaan se oli mennyt pirstaleiksi ja sen osat olivat itse asiassa eri suuntiin. Se oli hajonnut palasiksi. Aivan kappaleiksi. Ei vain että se olisi ollut uppoamaton, se oli ihmisten harhakuvaa, oman ylivertaisuuden ylilyönti. Aivan uskomaton tapaus.